FLF ry:n 10-vuotisjuhlapilkkireissu 2026
Teksti ja kuvat: Anssi Vainikka
FLF ry:n perustamiskirja allekirjoitettiin pilkkireissulla itäisessä Suomessa 14.2.2016. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin neljä alkuperäistä allekirjoittajaa ja yksi myöhemmin seuraan liittynyt jäsen päättivät palata tarinan alkujuurille yksisarvisten ahventen kotikonnuille. Olipa mukana yksi kalakoirakin. Suomalaisen kalastuksen säätelyn tehokkuuden puitteissa tämäkin tarina kirjoitetaan ilman paikkatietoja ja reissun osallistujista käytettäköön kuvitteellisia kirjaimia A, O, V, K ja J. Joukkio jakaantui kutakuinkin puoliksi pilkkikilokerholaisten ja siihen kuulumattomien kesken ja tavoitteena luonnollisesti oli saada entistä useampi tähän maagiseen oikeiden suurahventen pilkkijöiden joukkoon. FLF:n kunniakkaaseen 10-vuotiseen taipaleeseen kuului vahvasti jonkun noitarummuttajan asettama kirous: seuran reissuilla olivat yleensä onnistumisia vastaan niin kalat kuin kelitkin. Mutta torstai ja kalamiehen elämässä perjantaikin ovat aina toivoa täynnä.
Perillä tukikohdaksi vuokratulla mökillä oltiin perjantai-iltana. Kaksi hurjaa olivat jo matkalla kokeilleet puolivälin krouvin vesiä, mutta Whattsapp-viesteissä kiertäneet huhut kertoivatkin kuulemma kuitenkin vain korkeintaan paikallisessa marketissa myynnissä olleista ahvenfileistä. Harvoja olivat siis kalakeitot täällä päin. Iloisten jälleennäkemisten myötä ilta vierähti nopeasti saunoen ja muutamia käsityöläisjuomia nauttien. Yhtä flunssan koettelemaa jäsentä jouduttiin haastattelemaan tässä vaiheessa seuraavan päivän strategiasta vain puhelimen välityksellä. Ilta huipentui varsin realistiseen toteamukseen, että vesillä oli oltava ennen auringonnousua, jos mitään mieli keväisessä auringon täysitehoisessa loimotuksessa saada. Siispä kellot soimaan viideksi tavoitteena olla kuudelta jäällä.
Ja niin vain oli keski-ikäisyys tehnyt taikansa ja joka ukko oli viideltä kahvin juonnissa, ja jäällekin päästiin pian kuuden jälkeen. Pilkkihommissa reissujen lähtöpisteet eivät ole itsestäänselvyyksiä, kun autoja ei tahdo saada oikein mihinkään saati lähelle kalapaikkoja, mutta nyt pääsimme eräästä mökkirannasta mukavasti liikkeelle pätkäsuksin ja osa ihan jalkaisinkin. Alle peninkulman kävelyn jälkeen pääsimme kuvitellulle aloituspisteelle erään saaren kärkeen. Ensimmäisen avannon alla oli vettä kuutisin metriä, ja kah, heti kala. Vaatimaton n. 40-grammainen mustaselkäinen kyrmy manasi jo heti aluksi huonoa päivää: liian hyvä alku tai siis oikeastaan edes mikä tahansa kala ei koskaan tiedä hyvää loppua. Kotikontujen kollega nykäisi puolen sadan metrin päästä jo yli puolikiloisenkin, joten ei paikkavalinta tässä vaiheessa kuitenkaan täysin huonolta vaikuttanut. Pari tuntia myöhemmin kolahti WA:iin myös viesti, jossa luki 42 cm. Mitä ilmeisimmin isojakin kaloja siis jossakin oli, kun niitä vaan osaisi kalastaa.
Puoli päivää ja puolenkymmentä kilometriä myöhemmin kalapaikkavalinnan onnistumisen varmuus alkoi jo epäilyttää. Viiden metrin pakkojen paikoilla oli tasaista 12 metrin vettä, ja kuoreiden lisäksi kaikuluotain tarjosi näytön täydeltä pelkkää tyhjää ruutua. No, silloin tällöin viiden minuutin ronkkimisella saattoi saada houkuteltua 12-senttisen ahvenen iskemään toukkavehkeisiin mutta selvästikään erityisiä syöntihaluja ei kaloilla ollut. Keli sitä vastoin oli plusasteineen kovin keväinen ja kauden ensimmäinen harmaalokkikin kertoi kevään olevan käsillä. Kohti huhuttuja ison kalan penkkoja kävellessäni näin lopulta seurakollegan saavan kalan sadan metrin päässä. Alueella vaikutti olevan jonkin verran kalaa, mutta kellon näyttäessä puoltapäivää ja taivaan täyttä pilvettömyyttä, saattoi olla niin, että ahvenet makoilivat pohjalla kuin matikat ikään.
Pienen välipalan voimalla löytyi vielä iltapäiväksi uutta virtaa, vaikka osa porukasta oli jo hakeutunut olosuhteisiin, joista lähetettiin janojuomakuvia laiturin nokasta. Eräs porukan jäsen uhosi jo puolen päivän aikaan, että ei jäältä tule pois ennen kuin viskipullon avaamiseen oikeuttava yli kilon ahven olisi puntarilla. Kahden jälkeen tuli viestiä moottorikelkkaukosta, joka oli tullut häiritsemään rauhallista jalankulkijaa ja käsinkairaajaa. Ja sitten hetken kuluttua tulikin viesti, että viskipullo oli vienyt parhaan ottitasurin kesken viestin kirjoittamisen. Mitä tästä jälleen opittiinkaan: ilman jäätävää keskittymiskykyä ja pitkäkestoisia hermoja ei vaativassa kalastuksessa pärjää. Kun se tilaisuus kerran reissussa tulee, se pitäisi osata hyödyntää. Ei se tällä kertaa onnistunut, vaan koko porukka oli rannassa viimeistään neljältä. Yksi ahkera kaksikko suuntasi vielä iltapilkille olevinaan hyville paikoille, mutta pimeän rajalla saapuivat hekin kalatta 10-vuotisjuhlaillalliselle.
Ei tuntunut seuran reissujen kirous vielä hellittäneen, mutta sunnuntaiksi luvattiin kuitenkin hieman enemmän kalakeliltä vaikuttavaa säätä, peräti pilviä ja kovaa tuulta. Kellot siis jälleen viideksi soimaan ja savulla maustetut liuotinjuomat sivuun. Sauna kuitenkin oli lämmin ja avanto kylmä.
Sunnuntai valkeni kalanhajuisena ja kalapaikoistakin piti olla jonkinlaista tietoa. Koko porukalla siis siirtymä ja levittäytyminen ympäri oletettua kala-aluetta. Ehdin saada ensimmäisen avannon kairattua ja saatua koiran kiinni toisen kairan varteen, kun vajaan sadan metrin päästä näkyi jo nousevan ensimmäinen. Hetken aikaa paikalle huudeltiin mittalautaa mutta tilanne hiljeni, ja arvelin kalan olleen tavanomainen uutisarvoa varsinaisesti herättämätön filekala. Omallakin avannolla näytti olevan jotakin kalaa, mutta kännykän piipatessa 46 cm, olikin jo lähellä, ettei betasalpaajille ollut käyttöä. J nousi kertaheitolla kilokerhoon ja komeasti. Ikävästi kala oli vuotanut jo noustessaan sen verran, että eläjäksi siitä ei enää ollut. Mutta ehkäpä huikea ennätyskala saisi arvoisensa paikan trofeena, vaikka tarkistusmittauksessa pituus lyhenikin 45 senttiin.
Vain hetki myöhemmin ponkaistiin avannolla taas pystyyn, 42 cm! Mitä ihmettä, enhän ollut saanut kiloahventa 48 vuoteen ja nyt niitä vedettiin solkenaan. Taisi tämä kala jäädä hitusen alle, mutta pääsi onnistuneesti kuitenkin keräämään lisää elopainoa. J:llä oli kuitenkin selvästi aamulla herätessä tähtimerkit paikoillaan, askelmerkit kohdallaan ja jalkakin näytti osuvan lankulle. Muiden vetäessä edelleen varmaa nollaa, nosteli J vielä yli puolikiloisia ruokaloja useampia. Olipa O:kin saanut kauempaa jo yhden syömäkalan. Omat hädin tuskin 12-senttiset ahvenlapset pääsivät molemmat kasvamaan. Isot kalat tuntuivat olevan kovassa liikkeessä hyvin korkealla vesipatsaassa. Lopulta puolen päivän tienoilla itsekin näin muutaman kunnon kalan, mutta eivät ne omista tasapainoistani välittäneet. Pitäisi ilmeisesti alkaa talvijigaamaan, mutta ehkä mieluummin lopettaisin kalastuksen, kuin virvelöisin jäältä.
Kun syönnin piti olla jo loppu ja olin juuri nähnyt päivän ensimmäisen kalan, juoksi K kohti jonkin möykyn kanssa. "Onko sinulla mittalautaa?". No on, 45 cm. Hirveä porsas. Kiloahvenia vedettiin ympäriltä yhdessä päivässä enemmän kuin olin saanut niitä eläessäni edes kesäaikaan. Ehkä seuran kirous oli kääntymässä. Kyllä seuraavalle reissulle saattaisi nyt olla jo vähän kiinnostustakin.
Kun 45-senttinen ahven oli saatu juuri ja juuri sullottua 6" reiästä elävänä ja hyvinvoivana takaisin kasvuaan jatkamaan, meni vain yhden reikävälin hetki, kun taas juostiin ison kalan kanssa. Mittalaudasta peittyi 44. senttiviiva. K:lla näytti kulkevan jopa paremmin kuin viskipullon karkuuttajalla. Kun tämäkin paksukainen oli saatu onnistuneesti vapautettua seuran arvojen ja järkiperäisen kalastuksen nimissä, alkoi syönti jo hiljentyä. Kaloista saatiin kyllä muutamia nopeita kaikuhavaintoja, mutta mihinkään ne eivät enää ottaneet. Jäljellä oli mökin siivous ja kotimatka. Seurueesta A ja V kalastivat kaikista vastuullisimmin, mistä osoituksena vielä paluurannassakin tyhjät reput.
Seuran 10-vuotisen taipaleen aikana liveluotaimet ovat mullistaneet kalastuksen, mutta tällä reissulla kellään ei ollut käsikairaa tai 2D-luotainta kummempaa teknistä apuvälinettä. Matkat taitettiin jalan/suksin ja kaikki vahingoittumattomat isot kalat vapautettiin. Tällä reissulla myöskään verkkoja ei näkynyt häiriöksi asti: eipä ennätysluokan ahvenia verkkovesistä saisikaan. FLF:llä riittää missiota vielä seuraavaksikin 10:ksi vuodeksi: laadukkaat kalastuskohteet eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta kun sellaisia jossain on, niille ollaan valmiita matkustamaan kaukaakin. Syrjäseuduilla matkailu on realistinen tulonlähde ja luontaisen kaltaiset vesistöt ovat korvaamattomia myös virkistyksen ja henkisen hyvinvoinnin lähteenä. Vaikka viikonloppuna ei juuri unta ehtinyt kerryttää, oli maanantaiaamuna taas uutta virtaa aloittaa työt.
Kiitos siis kaikille reissuun osallistuneille! Samalla tervetuloa uusille ja vanhoille jäsenille taas seuraavalle reissulle!