Hossa 8.-10.7.2016
Kautta aikain ensimmäiselle FLF:n kalareissulle startattiin perjantaina aamupäivästä. Matkaan lähdettiin Laurin kanssa Joensuusta, ja matkalla Kolilta poimittiin Eero kyytiin. Janne lähti samoihin aikoihin omalla autolla Kajaanista kohti pohjoista, mutta joukkomme viides jäsen joutui ikävästi perumaan reissun. Ensimmäisen illan kohteena olivat salaiset metsälammet Kajaanin pohjoispuolella. Illan kalastus suoritettiin hyttysiä ja mäkäriä huitoen rannalta sekä kelluntarenkailla perhoa ja jigejä heitellen. Ylös asti saaduista ahvenista suurin painoi tasan 700 g, ja Eeron 2,6 kg lampihauki järjesti kunnon tärppinäytöksen räväyttämällä ilmavasti haukiperhoon.
Hyvin nukutun telttayön jälkeen jatkettiin toiselle metsälammelle, jossa olikin varsinaiset ahventen röytäjäiset. Rankkojen sadekuurojen lomasta kristallinkirkkaasta vedestä jytkähteli 200-500 g ahvenia perhoihin yhtenään ja lämpimässä vedessä kalat väänsivät niin, että rantaosastoa nauratti ja mukana olleen Laikku-saksanseisojan oli välillä uitava katsomaan, mitä lammella oikein tapahtui. Välillä koira järjesti sellaisen ulvontakonsertin, että luulimme jo susilauman saapuneen rannalle. Mutta ahvenen perhokalastus on hieno laji! Perhoina mustavalkeat liitsit toimivat erinomaisesti.
Lounasajan jälkeen lähdettiin autosiirtymälle Hossaan. Hossan retkeilykeskuksesta kuitattiin mökin ja vuokraveneiden avaimet. Lyhyen lepotauon ja majoittumisen jälkeen suunnattiin kohti Iso-Valkeaisen tarunhohtoisia aaltoja. Ilta oli kuurosateinen, viileä ja tuuli ei osoittanut tyyntymisen merkkejä. Pari n. 300 g ahventa perholla kuitenkin saatiin, ja soudettuun perhoon saatiin neljä luultavasti järvilohen erittäin rajua tälliä ilman tartutusonnea. Kellon lähestyessä yhtä alkoi kalastusmotivaatio laskea siinä määrin, että lähdimme mökille ahventen savustukseen.
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja heikkotuulisena luvaten kylmää lauantaita parempaa kalastusta. Mökin siivouksen jälkeen siirryimme jälleen Iso-Valkeaiselle, jossa jakauduimme tasan kahteen veneeseen. Homman nimi olisi isoin lohikala voittaa.
Lauri ja Janne kuluttivat alkupuoliskon sunnuntain kalastusajasta syvänteen päällä perhoa ja vaappua soutaen luottaen optimistisesti siihen, että mitallinen järvilohi tai taimen hyväksyisi pyydön ja kruunaisi reissun. Marabou-streameriin kävikin jälleen kala tärppäämässä järven syvimmän kohdan päällä, mutta harmittavasti ei taaskaan tarttunut.
Eeron kanssa aloitimme tehokkaasti, sillä sadan metrin perhojen nypyttelyn jälkeen minulla tärppäsi ensimmäinen kala. Kala paljastui parin hypyn jälkeen pieneksi järviloheksi. Kala hellästi ja märkänä takaisin, ja perholla saatu järvilohi oli tosiasia, vaikka toki mittaa jäi puuttumaan sellaiset puoli metriä.. Vetoperhoihin ei Eeron kanssa onnistuttu saamaan tärppiäkään, vaikka seurailtiin GPS:n ohjaamina tarkasti penkkojen reunoja ja ylitettiin kuumottavia vedenalaisia pakkoja ja niemiä.
Lupa-aika lähestyi loppuaan, keli lämpeni ja tyyntyi. Tuntui siltä, että olisi tehtävä jonkinlainen taktiikkamuutos, jos kalaa haluaisi saada ylös asti. Jannen ja Laurin venekunta päätti ottaa isoimmat vaaput ja perhot pois vedosta ja siirtyä rantavesiin harjuksen toivossa. Siimojen päähän valikoituivat muutaman sentin pituiset pikkuvaaput, joilla pystyisi haravoimaan tehokkaasti matalikoiden ja ruovikoiden edustoja ja näin etsimään aktiivisia kaloja.
Tyvenessä Lauri ja Janne näkivät ensimmäisen harjuksen tuikin muutaman metrin päässä erään ruovikon kärjestä. Laurin mukaan tunnelma tiivistyi ja jännitys nousi kattoon, kun Janne souti vaapun hiljalleen tuikkialueen yli. Kala tärppäsi saman tien mutta irtosi. Veneen kääntäminen, siimojen suoristus ja soutaminen uudestaan samasta kohdasta. Jälleen topakka tärppi, jonka seurauksena kala tarttui kiinni. Ensimmäinen hyppy paljasti kalan harjukseksi. Kieli keskellä suuta väsyttäen kala haavin ulottuville toivoen, etteivät minikokoisen vaapun koukut suoristu, ja siellä lepäsi! Reissun ensimmäinen harjus. Nopea kuvaus ja mittaus, joka antoi kalan pituudeksi jotain 39-40 sentin välillä, ja lihava harjus pikimmiten takaisin uimaan Iso-Valkeaisen kirkkaisiin vesiin.
Tämän jälkeen Laurin ja Jannen sektorilla tuulen yläpuolella tuikkeja alkoi näkyä eri puolilla tyyntä lahtea, osa selkeästi kookkaampien harjusten aikaansaamia. Kalat aktivoituivat selvästi, ja muutama pannukarkea ahvenkin nappasi vaappuun. Tärppejä tärähteli sieltä täältä, mutta aika juoksi, kotiinlähtö läheni ja oli soudettava lähtörantaa kohti. Matkalla rantaan yksi pirteä tasan 40 cm harjus tälläsi kiinni ja tarjosi vielä hetken kutkuttavaa väsytystä. Tämäkin kala vapautettiin. Päivittelimme kuinka upeaa pintaperhokalastusta olisimme päässeet tuona iltana kokemaan, jos kalastusaikaa olisi vielä ollut jäljellä.
Myös meillä Eeron kanssa oli vastaavat tunnelmat. Oma etukäteen ostettu vuorokausilupani oli loppumassa jo neljältä puoli tuntia ennen muita, ja kolmen jälkeen keli hieman tyyntyi. Näimme Eeron kanssa pintovia kaloja tuulen alapuolisessa niemessä, ja lähdimme heittämään rantaa niin, että Eero toimi taivasankkurina ja minä kalastin. Kasiupposiimalla kalastus muistutti lähinnä vaijerin roiskintaa, mutta aikaakaan ei ollut enää siimojen vaihtoon (veneessä olleen koiran takia varavapaa ei voinut pitää esillä). Pieneen punamustaan liitsiin tuli kuitenkin neljä harjustapahtumaa kalojen ollessa pieniä 25-30 senttisiä.
Muutamien nättien paistiahventen lisäksi muita kalatapahtumia ei tullut, ja jouduimme haikein mielin jättämään kalastuksen ja suuntaamaan kohti etelää. Kauas on aina pitkä matka, ja matkalla tyyni Kiantajärvi ikään kuin muistutti millaista kalastusta olisi ollut luvassa, jos aikaa olisi ollut vielä yksi vuorokausi enemmän. Mitä tästä opimme: seuraava FLF:n kalareissu toteutetaan vähintään 3-4 päivän mittaisena ja myös Hossaan tullaan toistekin! Ainiin, ja se kisa päättyi ikään kuin tasapeliin, kun Laurin ja Jannen venekunta sai kalansa vasta oman lupani jo loputtua.
Reissun raportoi koko porukan avustuksella Anssi.