Kylmäluoman kutsusta Hossan hurmokseen – Järvikalastusseura FLF ry:n syysreissu 2018
Teksti: Timo Haapasalo, Kuvat: Anssi Vainikka
Seuramme syysreissu järjestettiin 18.-21.10. Kohteeksi niin kalastuksen kuin majoituksen osalta valittiin kalaisista järvistään ja sivistyneestä kalastuskulttuuristaan (tässä ei siis ole sarkasmin sävyä) tunnettu Kylmäluoma, josta käsin operoimme viikonlopun aikana. Reissun virallinen alku sijoittui perjantaille, joskin hätäisimmät jäsenet tekivät siirtymän maastoon jo torstaina. Siinä vaiheessa, kun Anssi ja Timo olivat vasta tekemässä lähtöä Joensuusta torstaina iltapäivällä, Paavo oli jo suunnannut susien syötäväksi, karhujen säikyteltäväksi ja ahmojen kiusattavaksi Hossan syrjäiselle alueelle.
Yökyöpelit salaisella kohteella Hossassa
Kun reissun ensimmäisen osion retkikunta oli kasassa ja majoitteet oli saatu pystyyn, kello hipoi jo keskiyötä. Siinä vaiheessa oli hyvä pitää strategiapalaveria seuraavan päivän osalta, kun luvassa oli lampikalastusta rannalta ja renkaasta. Hyvästä yrityksestä huolimatta saimme tervastulet palamaan ja nuotiomakkarat tirisemään. Varsin raikas pohjoistuuli ja pilvetön yö lupasivat yksistään hyvää seuraavan päivän kalasteluille, joten hilpeät veikkoset suuntasivat intoa puhkuen nukkumaan aamuyön tunteina.
Perjantai, 19.10.
Aamu käynnistyi samalla tahdilla kuin mihin edellinen ilta oli päättynyt. Virkistävien yöunien jälkeen vuorossa oli tulien tekeminen, kahvin keittäminen, tukevan aamiaisen nauttiminen ja kalastusvälineiden virittely pelikuntoon. Päivän missio muodostui sellaiseksi, että Anssi ja Paavo lähtivät kalastamaan renkailla ja Timo jäi rannalle kokeilemaan bänkkikalastusta. Perjantain kalastuskohteena oli syrjäinen, kirkasvetinen lampi, jossa tiedettiin majailevan monenlaista kalaa. Paperilla kaikki oli hyvin – kolme osaavaa kalastajaa, kolme erilaista tekniikkaa ja pitkä päivä aikaa, mutta ennakkotunnelmista poiketen, hyvät tulokset eivät realisoituneet.
Pitkällinen piiskaaminen tuotti rantamiehelle vain harmaita hiuksia (aivan täysin tyylipuhdas MP) ja rengasmiehistä Paavolle peräti yhden ahvenen. Parhaasta tuloksesta vastasi seuran pj, joka kepitti iltapäivän hämärtyessä komeat ahvenet lammen syvänteestä. Seurattuaan aikansa Anssin röytämistä, tyhjänpyyntiin keskittynyt rantamies oli vakuuttunut siitä, että siinä röytäjän käytössä olleessa Snowbeen renkaassa oli jossain taskussa purkillinen kastematoja tai pilkkitoukkia. Kellu- ja intterisiimoja periaatteesta käyttävän silmissä Anssin käyttämät upposiimat olivat myöskin arveluttava valinta, joten kalansaajaa ei voinut onnitella ihan täydestä sydämestään – vaikka ahvenet todella upeita olivatkin.
Ensimmäisen kalastuskohteen PJ:n perhoahvenet, suurin 480 g
Kun kalastukset oli saatu päätökseen, oli aika laittaa teltat kasaan ja pakata autot. Suuntasimme suoraan Kylmäluomaan vuokramökille, jonne oli tulossa myös ryhmämme neljäs jäsen, Lauri. Perille päästyämme alkoi jo perinteeksi muodostunut illanvietto: jäsenet kertoivat – kukin vuorollaan – juttuja karkuutetuista kaloista, sekoittaen sentit ja tuumat, sekä kilot ja paunat keskenään. Ilmeisesti jossain vaiheessa iltaa myös saunottiin, savustettiin (upposiimoilla ja liitseillä pyydetyt) ahvenet ja syötiin ne ilmeisen hyvillä mielin. Ravitsevan kala-aterian ja viimeisten spurttien jälkeen ennen sen ison karkuutusta suunnattiin oikoselleen lataamaan akkuja seuraavan päivän koitoksiin.
Viralliset edustusasut
Lauantai 20.10.
Aurinko nousi jyristen taivaalle ja linnut karjuivat oksilla. Kello soi keskellä pimeyttä, herättäen retkikunnan unisimmatkin jäsenet. Ravitsevan aamiaisen ja keltaisen Jaffan jälkeen oli aika pukea sotisopa päälle, ja suunnata Kylmäluoman alueella sijaitsevalle Pajulammelle. Strategia oli kuten edellisenä päivänä, ainoastaan sillä erotuksella, että nyt mukaan liittynyt Lauri siirtyi kalastamaan veneestä käsin. Anssi ja Paavo keskittyivät renkaasta käsin kalastamiseen ja ikuinen optimisti Timo jaksoi uskoa edelleen siihen, että rantaan saapuva kala kyllä kelpuuttaa semirealistisen surviaissääskijäljitelmän, kunhan sen vaan speijaa riittävän elegantisti kalan syönnöslinjalle.
Sihteerin jaffahetki.
Perjantain ja lauantain välinen yö oli ollut ilmeisen kylmä, koska siimat jäätyivät renkaisiin pitkän aikaa kalastuksen alkamisen jälkeen. Heti aamusta lammella nähtiin useita pintakäyntejä, mikä herätti toivoa ja uskoa onnistumisiin. Edellisen päivän hengessä intensiivinen kalastus alkoi välittömästi rantaan päästyämme: ei muuta kuin viivaa veteen. Vene- ja rengasmiehet kulkivat isot alueet pitkin ja poikin lampea, rantamiehen kammatessa tarkkaan rantavyöhykkeitä. Alun innostus alkoi kuitenkin näyttämään alkavia hiipumisen merkkejä, kun takana oli jo useampi tunti tiukkaa yritystä vailla ensimmäistäkään tapahtumaa.
Aamulla vielä intoa pinkeänä.
Kova yritys kuitenkin palkittiin, kun Lauri onnistui vihdoin ja viimein kepittämään rantavyöhykkeen läheltä veneestä käsin komean kirjolohen. Pikkukaloja hätyytellyt ja sittemmin perhoon tarrannut kirjolohi tarjosi hienon episodin hyppyineen ja spurtteineen. Tilanne päättyi kalan kannalta onnettomasti, mutta nälkäisten kalastajien kannalta suotuisasti, kun kirjolohi antautui lopulta haavittavaksi. Muuta ruokakalaa emme onnistuneet saamaan, joskin Anssi onnistui tartuttamaan muutaman säyneen keskeltä lampea. Timo sai rannalta käsin pikkusormen pituisen särjen, ja myöskin rantamiesten uljaaseen ryhmään siirtynyt Paavo onnistui lippoamaan haavilla pari särkeä näytille Timon paheksuessa moista toimintaa.
Paavo säätää.
Kun päivä alkoi kääntymään ehtoon puolelle, Anssi ja Lauri lähtivät vielä käymään toisella lähellä sijaitsevalla lammella. Hyvää viimehetken yritystä ei kuitenkaan palkittu onnistumisella, kun lampireissun tuloksena oli tyylipuhdas MP. Samaan aikaan mökille kävelleet Timo ja Paavo näkivät matkallaan asuntoauton, jonka vieressä roikkui mittava pino kuivumassa olleita verkkoja. Päivä tyhjänpyyntiä perholla kylmässä vedessä yhdistettynä tähän eettisesti kestävän pyyntivälinearmadan näkemiseen kirvoitti Timon huulilta koko joukon kauniita sanoja ja korrekteja mielipiteitä, Paavon kompatessa kuulemaansa Kapteeni Haddock -imitaatiota.
Laurin kelpo kirre.
Mökillä oli jälleen luvassa se perinteinen; huonoja kalajuttuja ja suunnitelmien tekemistä jatkoa varten. Illalla pidetyssä palaverissa päätettiin, että aamulla herätään hyvissä ajoin ja suunnataan kerralla Hossaan Umpi-Valkeaiselle. Perjantain vaikeat syönnit yhdistettynä lauantain kylmään keliin ja nihkeään ottiin saivat aikaan kollektiivisen käsityksen siitä, että nyt on päästävä paremmille kalavesille. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen!
Lauri heittää Katkeimalammella
Sunnuntai 21.10.
Reissun viimeinen päivä polkaistiin vauhdilla käyntiin. Reippaan aamiaisen jälkeen vuorossa oli mökin siivous, pakkaamiset ja viimeisten suunnitelmien tekemiset. Liikkeelle päästiin lähtemään hyvissä ajoin parissa eri porukassa; Lauri ja Paavo suuntasivat Hossaan edeltä, kun taasen Anssi ja Timo tulivat Julma-Ölkyn maisemareittiä perässä. Muutenkin vauhdikas siirtyminen sai vielä täysin uutta ilmettä, kun saimme Whatsuppiin Laurin lähettämän ääniviestin, jossa kerrottiin monikiloisen ja todella kookkaan taimenen näkemisestä lammella. Tätä ei jääty arvuuttelemaan, että olikohan nyt taas sentit ja paunat sekaisin havainnon tekijällä, vaan kuski otti ja kiristi vaijeria. Apukuskin paikalla ollut Timo koki kiitollisuutta, että oli kuitenkin siihen ikään mennessä kerennyt nähdä ja kokea paljon – mukava elämähän tämä oli.
Turistina Julma-Ölkyllä.
Monien mutkien ja lähes poikki olleiden tieosuuksien jälkeen pääsimme kuitenkin perille ja kalastus pääsi alkamaan. Vaikka sääolosuhde ei tälläkään kertaa ollut täysin optimaalinen, niin yhdessä oltiin kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että jos kalatta jäädään, niin ei haittaa, kun jossittelua ei tarvitse tehdä. Kohteessa on kalaa paljon, ja nyt on vaan kyse siitä, osuuko syönnöstävä kala kohdille vai ei. Aiemmin reissulla pohditut kysymykset kalastuspaikkojen kalamääristä sai nyt laittaa taka-alalle ja voitiin keskittyä olennaiseen.
Kuten arvata saattaa, kala ei ollut järin herkulla syönnillä navakassa tuulessa ja parin asteen lämpötilassa. Anssi onnistui käyttämään käsissä harjuksen poikasen mallikappaleen Paavon tyytyessä rajuihin tärppeihin. Makkaratauon päätteeksi otettiin viimeinen rypistys, kun lupa-aika alkoi näyttää loppumisen merkkejä ja edessä olisi vielä monen tunnin kotimatka. Onnistumisen avaimia tarjottiin Timolle, kun kala(t) kelpuuttivat tarjolla olleen pienen nymfin kahteen, kolmeen kertaan, mutta otit jäivät hyvin varovaisiksi imuiksi. Hetkeä ennen lähtöä rannan lähellä kävi vielä kookas kala pinnassa, mutta pieni katkajäljitelmä ei sille kelvannut. Kuten arvata saattaa, Anssin ja Timon jo lähdettyä kotiin Lauri onnistui saamaan samoilta tienoilta komean 47cm harjuksen. Reissu siis kaikesta huolimatta päättyi onnistumiseen.
Kotimatkan aikana kerettiin puhua ja suunnitella niin porukalla kuin yksinään yhtä sun toista. Reissu herätti paljon ajatuksia lähinnä sen osalta, että miten pienet marginaalit näin loppukauden kalastuksessa on. Olisi helppo ajatella, että jos olisi ollut 5 astetta lämpimämpää, niin millaista kalastus olisi sitten voinut olla, mutta yhtä kaikki on huomioitava, että sää olisi voinut ihan hyvin olla pakkasella. Nyt reissu saatiin kuitenkin vietyä päätökseen plussakelissä, mukavalla porukalla ja ennen kaikkea hyvässä hengessä, ilman haavereita tai välinetappioita. Vaikka tyhjänpyynnin arvet ovat syvät ja ne paranevat hitaasti, niin ei muuta kuin uutta seuran kalareissua suunnittelemaan!
Kotimatkalla tehtiin nopea ekskursio katsomaan Kynäkoskea. Jospa vaikka kesällä 2019 tultaisiin tänne!