FLF ry - Perhokalastajan alkukevät

Perhokalastajan alkukevät - tekniikoita, perhoja ja vinkkejä

Vesi tippuu räystäiltä, aurinko lämmittää kasvoja ja ensimmäiset pälvet ilmesyvät etelän puoleisille rinteille. Kevään merkit ilmestyvät luontoon, mutta talvi ei ole luopunut vielä täysin otteestaan. Mieli tekisi päästä heittämään ensimmäiset heitot perholla pitkän talven jälkeen, mutta miksi vaivautua – jokihan on varmasti jäässä, kala on passiivista ja yöt ovat kylmiä. Onko asiassa järkeä ollenkaan? Todellakin on. Tässä artikkelissa avaan omia kokemuksiani alkukauden perhokalastuksesta virtaavan veden kohteissa. Jutussa käydään läpi perusprinsiippejä varhaisen kevään perhokalastukseen, sekä annetaan muutamia perhovinkkejä hyisten vesien perhokalastajille.

Pitkän talven jälkeen avautuvat virrat ovat houkuttelevuudessaan vastustamattomia

Aika ja lämpö

Usein kevään korvilla kuulee pohdittavan sitä, joko joelle voi mennä kalastamaan ja kannattaakohan koko puuha ollenkaan. Kysymykseen on tasan yksi yksinkertainen vastaus: katso ulkoilman lämpötilaa ja tulevia ennusteita. Mikäli ilman lämpötila on nollassa tai sen yläpuolella, voi perhovavan kasata Pohjois-Karjalankin tasalla vaikka helmikuussa. Joet ovat helmi-maaliskuussa epäilemättä vielä suurelta osin jäässä, mutta taitava perhokalastaja ei tarvitse suurta sulan veden aluetta päästäkseen kalastamaan, sekä ennen kaikkea saadakseen kaloja. Dedikoituneimmat harrastajat kalastavat pakkasellakin, mutta oman näppituntuman pohjalta sanoisin, että lämpötilan ollessa nollan alapuolella laji ei ole järin mukavaa eikä myöskään kovin palkitsevaa. Pahasti jäätyneen siiman ja vaparenkaiden sulattelu vie turhaa aikaa muutenkin lyhyestä päivästä, eikä kalastaminen pääse muodostumaan sujuvaksi toiminnaksi.

Olen tehnyt kevään ensimmäiset reissut yleensä maaliskuun puolivälin seutuja, jolloin kevät on saapunut jokivarteen, mutta maisema on vielä varsin talvinen. Kalastusta ajatellen keskeinen kysymys on siinä, millaisia alueita ryhdytään haravoimaan perhojen kanssa. Omia suosikkejani ovat pienet lahdelmat – niin sanotut sivuputamat – joissa esimerkiksi akanvirta on pitänyt jääkannen aisoissa. Usein putamat ovat vielä varsin syviä, joten kaloille tarjoutuu hyvä mahdollisuus syönnöstämiseen ja lepoon mietovirtaisessa vedessä. Vuolasvirtaiset alueet kannattaa jättää suosiolla myöhäisempään kevääseen, mutta esimerkiksi niskoja ja loppuliukuja kannattaa kopaista ohi kulkiessaan. Esimerkiksi harjus ja kirjolohi voivat yllättää kovemmastakin virrasta, kun taasen taimenen tavoittaa varmimmin isoista rauhallisesti virtaavista akanvirroista, jotka muodostuvat päävirran sivuun.

Maaliskuun puolivälissä joki alkoi aueta jääpeitteestään. Vaikka parhaat paikat olivat vielä jäässä, kalastamiseen tarjoutui kuitenkin hyvä mahdollisuus päävirran reunassa ja ylävirrassa jään reunan myötäisesti.

Välineet ja perhot

Alkukauden perhokalastus kysyy käytettäviltä välineiltä verrattain paljon suorituskykyä. Ideaalitilanteessa kalastaja pääsee tukevan jäälipan reunalle, jolloin voi kokeilla vaikka perinteistä larvastustekniikkaa rantajäiden reunoja hipoen. Valitettavan usein tilanne on kuitenkin se, että kalastajalla ei ole turvallista pääsyä jään reunan välittömään läheisyyteen, jolloin heittoja joudutaan tekemään vähän kauempaa. Kun pakettiin lisätään vielä uppotippi tai uppoava peruke, painotettu perho ja siimaan mahdollisesti tulevat irtopainot, on selvää ettei suorituksesta selviä vaivatta kovin kevyellä vavalla tai kevytkartioisella siimalla. Oma alkukauden settini on nopea ja vahvatoiminen 10’ #7 -yhdenkäden vapa, jolla käsittelen käytännössä kaikki uppoperhot. Mukana kulkee myös 9’ #5 -setti pintaperho- ja nymfikalastukseen, mutta harmillisen usein vaikeat tuuliolosuhteet pakottavat raskaamman setin käyttämiseen. Siimoina käytän pääasiassa kellusiimoja kohtuullisen jyrkillä kartioilla.

Perukkeena suosin noin vavan mittaista, kärjestään 0.30mm -paksua monofiiliperuketta. Mikäli perukkeen rakentaa itse, kannattaa kiinnittää huomiota riittävän karkeaan tyveen. Isot perhot ja haastavat olosuhteet edellyttävät hyvin oikovia perukkeita, jolloin perukkeen tyven voi hyvin sitoa vaikka 0.60mm monofiilista. Etenkin kärkien kohdalla kokeilemisen arvoisia ovat myös hankauskestävyydeltään erinomaisia olevat fluorocarbon -siimat, sillä varsinkin pohjia pitkin mentäessä perukkeet joutuvat koville. On setti millainen tahansa, hyvä haavi kannattaa pitää mukana. Saaliskalojen kauhominen käsipelissä – mahdollisesti huterien – jäiden päällä on vääränlaista extremeurheilua. Hyvä C&R-havaksella oleva haavi on niin kalan kuin kalastajan etu, eikä vähiten kevään vaikeissa olosuhteissa.

Alkukauden kalastajan nymfirasia: isoja diuroja ja sumukorentonymfejä, sekä pienempiä Princejä aroille kaloille.

Perhojen osalta oma palettini on vakiintunut vuosien varrella melkoisen hyvin. Streamereistä sinihopeinen tinseli, sekä pääväriltään valkoinen zonkeri / muddleri ovat varmoja valintoja, jotka toimivat niin pomminvarmasti kuin mikään perho yleensä voi toimia. Siispä poikkeus vahvistaa säännön. Etenkin zonkereissa olen mieltynyt suuresti pieniin sidoksiin; esimerkiksi huhtikuun harjuksille on kelvannut usein Kamasanin B175 #8 koukkuun tehty sidos. Streamereiden kohdalla toimin ehkä hieman epäortodoksisesti, sillä en painota isojakaan alkukauden streamereita juuri ollenkaan. Luotan tässä tapauksessa perhojen parempaan uintiin, kun ne on sidottu kevyeksi, ja tällöin hoidan painotuksen uppokärjen ja haulien avulla.

Uppoperhojen osalta suosin keskikokoisia nymfejä, pääasiassa kohtuullisen kookasta sumukorennon nymfiä, sekä painotettua diuraa. Näiden lisäksi vaikealle kalalle pieni Prince -nymfi on osoittautunut jopa kiusallisen tehokkaaksi, varsinkin pienen painon kanssa käytettynä. Pintaperhoissa suosin pienehköä ruosteen ruskean kellertävää Klinkhåmeria, sekä jotain selvästi isompaa, räpiköivää sumukorentoa muistuttavaa jäljitelmää. Räpiköivien sumukorentojäljitelmien kanssa ei ole löytynyt mitään Klinkin kaltaista, ”universaalia” ratkaisua, joten sitojalla on perhon suunnittelun osalla rajana ainoastaan mielikuvitus. Omalla kohdalla suosin hoikkarunkoisia, CDC-siivellä varustettuja pintaperhoja, joita teen yleensä kahta mallia: toinen laskuvarjo- ja toinen kaulushäkilällä. En tiedä onko asialla sen suurempaa merkitystä, mutta ainakin omaa uskoa ajatellen tuntuu varmemmalta, kun rasiasta löytyy sekä korkealla että matalalla kelluvaa mallia.

Alkukauden pomminvarma aloitusperho. Keskikokoiseen #14 koukkuun sidottu Klinkhåmer toimii vaikka aktiivista pintaelämää ei näkyisikään. Erinomaisen hyvän ja läpikuultavan rungon saa esimerkiksi hylkeestä. Kierteeksi riittää ohuin mahdollinen kupariwire tai vaikka pelkkä sidontalanka.

Kalastustekniikka

Kevätkalastajalla on käytössään yksi selvä etu muina vuodenaikoina tapahtuvaan kalastukseen nähden – aamuisin ei ole mikään kiire yhtään mihinkään. Maaliskuun ja huhtikuun alun yöt voivat olla todella kylmiä, jolloin aamut osaavat olla hyvin verkkaisia. Kun lämpötila on noussut nollaan tai sen yli, on aika suunnistaa joelle. Mikäli pintovia kaloja ei näy, aloitan kalastuksen lähes poikkeuksetta sinihopeisella tinselillä. Suosin uppoavaa polyleaderia tai muuta vastaavaa tippiä, ja mikäli sellaista ei liiveistä löydy, höystän perukkeen parilla painavalla haulilla. Mikäli heittotekniikka on kunnossa, streamereiden mukaan voi laittaa vaikka sumukorennon nymfin pieneen sivutapsiin.

Kylmän veden streamer. Hentoon valkeasta bucktailista tehdyn alussiiven päälle on sidottu kerroksittain hopeista, sinertävää ja helmiäisen väristä Ice Wingiä sekä Wing ’n Flashia. Lopuksi siipi on harjattu auki, jolloin värit sekoittuvat keskenään.

Sivuputamien kohdalla pyrin aloittamaan kalastuksen ylävirran puoleiselta reunalta. Rauhalliset heitot kohdennetaan päävirran reunaan, josta akanvirran annetaan omaan tahtiinsa imeä peruke perhoineen keskemmäs putamaa. Perhojen upottamisen tärkeyttä ei voi kyllin korostaa, sillä alkukauden kylmän veden kala on yleensä sen verran passiivinen, ettei se lähde nousemaan kaukana viilettävään perhoon yhtä hanakasti kuin kesäiset serkkunsa. Rauhallisesti strippaamalla perhot uitetaan lähes omiin nilkkoihin asti ennen uuteen heittoon lähtemistä, sillä kalaa voi olla aivan jään reunassa. Mikäli jäät ja virta sen mahdollistavat, perhoja voi yrittää uittaa ylävirran puolelta alavirran puoleisen jäälipan alle. Monimuotoisuus on uitossa valttia, ja siksi taitava kalastaja kokeileekin niin hieman nopeampaa kuin kirjaimellisesti pohjaa raapivan hidasta uittoa – sekä toki näiden yhdistelmiä. Putamat kannattaakin kammata tarkkaan läpi, sillä harvoin ne ovat täysin kalattomia.

Mikäli kalaa ei yksinkertaisesti kuulu alueelta, kannattaa paikkaa vaihtaa. Turha jumiutuminen ja paikan piiskaaminen rikki ei palvele juuri ketään, joten maltti on valttia. Varsinkin mikäli pääset kalastamaan yksin tai kaverin kanssa, kannattaa ottipaikoille tehdä selvä työnjako. Paikka voidaan kalastaa porukalla aamupäivästä, rauhoittaa päiväksi ja kokeilla iltapäivällä uudestaan. Kalat arkiintuvat yllättävän nopeasti, joten tuntien yhtämittainen piiskaaminen ei tuota tässä lajissa tulosta.

Koulukirjaesimerkki alkukauden kalapaikasta. Vuolaan virran sivuun aukeava sivuputama tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia niin pintaperho- kuin streamerkalastukseen. Kuvan putama on huomattavan suuri, mutta paljon pienemmätkin toimivat hyvin. Kalastajan kannattaakin tarkkailla virtaa tarkasti, sillä päävirran kupeessa oleva muutamankin metrin levyinen rauhallisen virran alue on potentiaalinen ottipaikka.

Kuten kesällä, myös alkukeväästä kannattaa olla tarkkana jään laitaa lähestyttäessä. Mikäli paikka mahdollistaa turvallisen veteen menemisen, niin ethän tee turistivirhettä: kahlaamalla kovalla vauhdilla suoraan polviveteen saat säikytettyä mahdolliset rantareunustassa olevat kalat viimeistä myöten. Toisaalta kevätkalastajan on syytä muistaa, että mikäli kalastettava paikka on yhtään sen tuntuinen, että rannoilla voisi olla taimenen tai harjuksen kutupaikkoja, niin tällöin veteen ei mennä ollenkaan. Osassa kalastuskohteita on keväiset kahluukiellot, mutta vaikka kielto puuttuisi, oman järjen käyttö ei ole silti kiellettyä.

Mikäli aamupäivän uppoperho- ja streamerkierros ei tuota haluttua tulosta, voi setin vaihtaa pienen tulistelun jälkeen pintaperhopakettiin. Olen parina keväänä onnistunut nappaamaan ensimmäiset pintaperhokalat heti maaliskuun puolivälin jälkeen, vaikka mitään silmin havaittavaa pinta-aktiivisuutta ei ole ollut ollenkaan. Etsintäperhona käytän usein ruskean oranssia Klinkhåmeria, ja sen avulla kampaan tarkasti niin putamia kuin mietovirtaisia niskoja. Kuten uppoperhojen kanssa, myös pintaperhoilla tarkka kalastus on usein avain onnistumiseen. Kankea kala ei välttämättä ampaise metritolkulla asentopaikkansa sivuun perhon perään, vaan kala mieluummin odottaa perhoa omalle syönnöslinjalleen.

Viime kevään todellinen yllätys oli se, kuinka kovassa virrassa harjus oli jo maaliskuun loppupuolella. Sain ensimmäiset nousut pintaperhoon sivuputaman ja vuolaan päävirran rajalta – paikasta, jossa periaatteessa ei pitäisi vielä siihen aikaan vuodesta olla juuri pinta-aktiivisia kaloja. Mikäli intoa riittää, hyvin kelluvan pintaperhon jatkeeksi voi sitoa vielä ohueen tapsiin pienen nymfin, jolloin pintaperho toimii indikaattorina. Henkilökohtaisesti en voi sanoa ihastuneeni pintaperhon ja nymfin yhdistelmään, mutta tekniikkaa voi silti suositella kokeiltavaksi.

Maaliskuun ja samalla vuoden ensimmäinen pintaperhokala nousi oranssiin Klinkhåmeriin päävirran reunasta. Perhokauden voisi aloittaa paljon huonomminkin.

Oman kokemukseni mukaan keväisin saatavat kalat ovat usein kohtuullisen työn takana, joten yhteen tekniikkaan tai perhoon ei kannata jumiutua. Usein ero kaloja saavan ja saamattoman välillä on perin yksinkertainen: toinen kokeilee erilaisia perhoja, erilaisia paikkoja sekä useita erilaisia tekniikoita, ja toinen räimii samalla liitsillä pimeästä pimeään. Esimerkiksi mikäli pintaperhoihin kalaa ei yksinkertaisesti nouse, on turha jumiutua pelkkään pintaperhotekniikkaan. Vastaavasti en koe mielekkääksi sitäkään, että mahdolliseen korentohatchiin heitetään isoa zonkeria kolmella haulilla, vaan tilanteet vaativat ajoittain hyvinkin nopeaa sopeutumista.

Etenkin alkukauden aikana perhokalastajan on syytä muistaa, että hyvä hatchi ja pintaruokailu saattaa olla helposti kymmenessä minuutissa ohi, joten kalastajan on oltava tarkkana kulkiessaan joella. Tyypillinen esimerkkitilanne on se, jossa korentoja menee pinnalla kohtuullisen paljon, mutta navakka tuuli puhaltaa alueella. Kun tuuli tyyntyy, kalat saattavat aktivoitua välittömästi. Tuulen alkaessa uudelleen pintaruokailu loppuu, ja seuraavaa aktiivisuuspiikkiä saakin odottaa varttitunnista jopa pariin päivään. Tästä syystä kannan mukanani lähes aina kahta eri settiä, joita voin vaihtaa nopeasti tilanteen mukaan. Vaikka useampien vapojen kantamisessa on omat haasteensa, on hyvä muistaa ettei kalastus kuitenkaan ole mitään pitkien laskujen tekemistä: monet alkukauden paikat saa kalastettua kokonaan lähes samoilta jalansijoilta.

Sumukorennot

Lopuksi vielä muutama sana sumukorennoista. Sumareita pidetään itseoikeutetusti alkukauden perhokalastuksen kivijalkana, mutta kuten muissakin kalastusaiheissa, myös tässä tapauksessa kolikolla on kääntöpuolensa. Sumukorentojen perässä kulkeva perhokalastaja saa oman kokemukseni mukaan tulla takaisin leiriin valitettavan usein leuka rinnassa, sillä vaikka korentoja näkyisi jääpankoilla paljon, ei pintakäyntejä välttämättä näy päivän aikana ainuttakaan. Toisaalta on niinkin, että vaikka korentoja menisikin vedenpinnalla, ei kala aktivoidu siltikään. Mikäli pinta-aktiivisuutta ei synny ollenkaan, hyvä vaihtoehto kalojen löytämiseen on kokeilla esimerkiksi keskikokoisella sumukorentonymfillä. Muun muassa karikoiden kupeella painotusta ei tarvita paljoa, vaan kevyet nymfit uitetaan rauhassa kivien kupeita pitkin, ja uiton lopussa ne otetaan sisään todella lyhyillä vedoilla. Oikein matalissa paikoissa painoja ei tarvita ollenkaan, vaan kala voi hakea nymfin välittömästi pintakalvon alapuolelta.

Kokemukseni mukaan sumukorento on yksi vaikeimmista kohdelajeista, kun puhutaan kalojen aktiivisesta pintaruokailusta. Epäilemättä asiassa on myös alueellista vaihtelua, mutta usein lehdissä ja kirjoissa kuvatut korentojen massakuoriutumiset jäävät meidän tavallisten kuolevaisten paikoilla muutamiin nätteihin pintakäynteihin, sekä kohtuulliseen korentomäärään – sääolosuhteiden ollessa jokseenkin inhimilliset. Mielenkiintoista on, että usein kohtuullisen suuretkaan määrät vapaasti ajeessa meneviä korentoja ei riitä kalojen mielenkiinnon herättämiseen. Voin toki olla väärässäkin, mutta useimmiten avainsana pinta-aktiivisuuden heräämiseen on ollut korentojen räpiköinti. Kun pienempikin määrä korentoja räpiköi voimakkaasti vedenpinnalla, kalat tuntuvat nousevan niihin helpommin. Sen sijaan mikäli isompikin määrä korentoja kelluu kaikessa rauhassa, pintakäyntejä pääsee näkemään harvemmin. Asiaan vaikuttanee edelleen paikka, jossa korennot ovat ajeessa, sekä sääolosuhteet. Tarkkaa yhtälöä asiasta ei pysty puristamaan kasaan, mutta hommaa kannattaa pohtia jokivarressa ollessaan.

Alkukauden korennot voivat olla hyvinkin kookkaita. Kuvassa olevia nymfejä näkyi lämpimänä huhtikuisena aamuna rantajäillä heti kello yhdeksän jälkeen. Parempaa uppoperhomallia on vaikea löytää.

Mikäli varsinainen sumarikalastus kiinnostaa, kalastajan kannattaa etsiä jokin pehmytvirtainen paikka, jossa korentoja kuoriutuu paljon, ja missä ne myös pyrkivät rantaa kohden. Mikäli tällaisen korentolinjan löytää, usein niiden läheisyydellä on myös pinnasta ruokailevia kaloja. Alue voi olla varsin pieni, ja toisaalta harvoin kaksi peräkkäistä poolia on ollut samanlaisia korentoaktiivisuudeltaan. Mikäli yhdellä paikalla ei tapahdu mitään, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa myös pykälää ylempää ja alempaa. Tilanne on jopa kiusallisen kahtiajakoinen, sillä siinä yhdistyy aktiivinen etsiminen ja tietopaikkojen päivystäminen. Mikäli kalastajan tiedossa on jokin tarkka kohta, jossa korentoa yleensä näkyy paljon, kannattaa sitä päivystää mahdollisesti pidemmänkin aikaa. Toisaalta kuten aiemmin todettiin, korentoryöppy voi hävitä yhtä nopeasti kuin se tulikin. Yhteen paikkaan jumiutumalla on erinomainen mahdollisuus menettää hyviä tilanteita muissa kohdissa, joten tässä kalastajan kannattaa puntaroida vaihtoehtonsa tarkoin.

Tilanne on usein haastavampi kuin kesällä, jolloin esimerkiksi päivänkorentoa tai vesiperhosta kuoriutuu yleensä pidemmän aikaa ja usein sumareihin verrattuna laajemmalla alueella. Suurimmat korentomäärät on yleensä nähty todella mietovirtaisilla niskoilla ja karikoilla, sekä sellaisissa rantareunustoissa, joiden pohjassa on kohtalaisesti pohjakasvillisuutta. Kaikkein karuimmat ja voimakasvirtaisimmat alueet eivät ole tarjonneet sumaritilanteita juuri ollenkaan, vaikka niistä olisikin saanut kaloja jollain muulla menetelmällä.

Hyvien hatchien aikaan sää on ollut pehmeän tyyni ja aika selvästi plussan puolella. Kirkas ja kuulas sekä navakan tuulinen sää ei ole omalla kohdalla tarjonnut tähän mennessä ainuttakaan hyvää korentojen kuoriutumista, mutta toki poikkeus voi vahvistaa säännön. Taivaalta tuleva vesitihku on ollut harvoin pahasta, joten sumareita voi olettaa löytävänsä kohtalaisen hyvin hieman rumemmalla säällä. Korentoja ilmestyy jääpankoille Itä-Suomen tasalla heti maaliskuun puolivälissä, ja kausi kestää monin paikoin jopa vapun yli. Mukavinta aikaa sumarikalastajalle lienee huhtikuun jälkipuolisko, kun yötkin alkavat lämmetä. Tällöin ensimmäisiä korentoja ei tarvitse odottaa iltapäivän puolelle asti, vaan korrit ilmestyvät rantajäille heti aamupäivästä.

Kaunis kevätpäivä on harvoin paras kalastuspäivä. Idästä noussut kuulas korkeapaine hävitti viimeisetkin korennot ja tukki kalojen suut, vaikka lämpötila oli selvästi nollan yläpuolella.

Kevätkalastajan lyhyt muistilista

Yön yli kestävälle reissulle tulee varata sääennusteesta riippumatta talvikelin varusteet. Omakohtaisesti olen kokenut kuinka saman reissun aikana päivälämpötila voi olla plussalla, mutta yöllä pakkanen laskee -25c asteeseen. Tällöin esimerkiksi laavussa majoittuminen vaatii kunnollisen makuualustan ja -pussin, sekä erilliset kalalla ja leirissä käytettävät vaatekerrat.
Kerrospukeutuminen, kerrospukeutuminen ja kerrospukeutuminen. Hyinen vesi tarjoaa kylmää kyytiä navasta alaspäin, joten esimerkiksi kahluukengiksi ei kannata valita oman kenkävaraston pienimpiä kappaleita. Hyvät merinovillaiset ja tekniset alusasut maksavat itsensä takaisin, kun kalastaja pysyy lämpimänä. Keväisin tarvitsee harvoin mennä vyötäröveteen, mutta mikäli näin tapahtuu, kannattaa pitää kahluusessiot mahdollisimman lyhyinä. Kylmän veden aiheuttama ärsytys eturauhaselle kannattaa pitää mielessä: vaiva voi hiipiä myös nuoremman kalastajan riesaksi.
Perhot sidotaan väkäsettömiin koukkuihin. Talven rasittamat kalat tulee saada vapautettua nopeasti saamisen ja mahdollisen kuvaamisen jälkeen. Mikäli kalasta halutaan kuva, kannattaa kalaa pitää vaikka haavissa veden alla niin kauan, että saat otettua kameran yms. tykötarpeet esille. Tällöin kala ei altistu mahdollisesti kylmälle pakkasilmalle kuin todella lyhyen aikaa jos sitäkään, mikäli saat kuvattua kalan osin veden alla.
Turvallisuus jäillä liikuttaessa. Rantajäät ovat petollisia, eikä niihin tule suhtautua huolimattomasti. Kevään saapuessa nouseva vedenkorkeus voi irrottaa hyvinkin isoja jäälohkareita todella nopeasti, jolloin tilanne jokivarressa voi muuttua hetkessä. Kun kuljet rantoja pitkin, tarkkaile aina edelläsi olevia jäälippoja. Vaikka jalkojen alla oleva jää voi tuntua vahvalta, lipan kärki voi olla ilmassa yli metrin matkalta. Maltti on valttia, ja kaveri kannattaa ottaa mukaan.

Tyypillinen esimerkki petollisista rantajäistä

Rento mieli ja halu oppia uutta. Kevätkalastus voi tarjota todella hienoja onnistumisia, mutta vastaavasti reissuihin mahtuu myös paljon tyhjän pyytämistä. Kauniista kevätsäästä kannattaa nauttia vaikkei kalaa tulisikaan. Metsäsuksilla hiihtäminen jääpankkoja pitkin on erinomaista retkeilyä jo sellaisenaan, eivätkä mukana kuljetettavat eväsreppu ja perhovapa ole ainakaan pahitteeksi. Parhaassa tapauksessa onnistunut kevätreissu tarjoaa erinomaista hyötyliikuntaa, mielen virkistystä ulkoilun muodossa, sekä mieleenpainuvia kalastustapahtumia

Alkukauden perhokalastajan sielunmaisema. Näissä maisemissa ei aina haittaa, vaikkei kaloja sattuisikaan tulemaan.