Järvikalastusseura FLF ry:n syysreissu Paraisille 2021
Teksti: Anssi Vainikka, kuvat: Anssi, Ilona, Teppo ja Joni.
Someäänestyksen perusteella FLF:n virallisen syysreissun 2021 kohteeksi valikoitui Parainen ja ajankohdaksi lenkkimakkaraopenin jälkeinen viikonloppu. Siinä missä FLF:n jäsenistö oli tehnyt kelpo suorituksia avoimessa hauenkalastuskilpailussa, näyttivät odotusarvot syysreissun kalastukselle hieman heikommilta. Reissun lähestyessä uutisoi Iltalehti ensin polaaripyörteen täydellisestä epänormaalisuudesta ja pian Ilmatieteen laitoksen 10 vuorokauden ennuste alkoi näyttää pakkasia. Epätoivo voimistui reissuviikonlopun lähestyessä tuuliennusteiden näyttäessä 19-20 m/s puuskia vielä Kaarinaankin.
Kun sääennuste näytti vielä perjantaiaamuna 20 m/s tuulia perjantaille sekä pakkasia lumisateineen sunnuntaille, vaihtui puheenjohtajan vilpitön aikomus aikaisesta reissuun lähdöstä nastarenkaiden hätäiseen ruuvaamiseen kerrostalon pihamaalla. Kun Mazdan ruosteiset helmakantit oli kiinatunkilla saatu ruttuun ja 610 km siirtymä suoritettua, säesti tuuli sadetta Paraisten satamassa, jossa paikallinen kalastaja tiesi kertoa mittakuhien jo kadonneen. Epäilimme Busterin kipparin, Tepon kanssa, kuhien katoamisen syyksi kalastusta vuodenajan, mustan surman eli merimetsojen ja kaikkien ongelmien ikuisen lähteen eli hylkeiden sijaan. Kalsea sää ja Tepon heikko iltapäivän saalis huomioiden päätettiin vene nostaa trailerille ennen kuin reissua pilattiin yhtään enempää ennen sen varsinaista alkamista. Tunnelmaa ei nostanut reissun viidennen osallistujan viesti-ilmoitus flunssaväreistä ja paluumatkan alkamisesta jo ennen matkakohteen saavuttamista.
Sillä välillä, kun vene toimitettiin tilapäiseen säilöön ja Tepon auto Turkuun kliseisesti ilmaistuna hallituksen parempaan käyttöön, saapuivat tukikohtamökille pääkaupunkimme suunnilta toisen venekunnan kalastajahenkilöt, Joni ja Ilona. Mökki (https://www.lomarengas.fi/mokit/parainen-naurulokki-4-8034) ei tänä vuonna ollut 115 neliön hirsihuvila, vaan pienehkö ekokäymälällä ja sähkösaunalla varustettu uusivanha pikkumökki, joka ajoi asiansa aivan riittävällä tavalla. Kun Tepon kanssa päästiin Turusta, saatiin vene Mazdan perään ja ehdittiin mökille, oli Ilona jo loihtinut uuniin varsin maukkaaksi paljastuneen sienipiiraan. Koska itse lähinnä kerään sieniä mutta syön niitä harvemmin, oli laadittu tuote erinomainen piristys syysmyrskyiseen iltaan. Reissusta pois jäämään joutunut potilas tuntui kadonneen kokonaan, ja mökillä odotettiin huolestuneina kuittausta turvallisesta kotiutumisesta. Saunan, hyvä ruuan ja juoman sekä tietysti huumorintajuisen seuran myötä aamua kohden lähdettiin kuitenkin mieli toivoa täynnä ja optimistisin odotuksin.
Lauantai ei varsinaisesti valjennut, mutta sanotaan, alkoi tyypillisellä syysreissutyylillä tuulen puhaltaessa niin, että omat ajatuksetkin katosivat Ruotsiin tai tarkemmin pohjoistuulen myötä jonnekin Latvian paikkeille. Kun Paraisten satamasta vapautettu Buster vielä tarjosi turvaa Tepon, Anssin ja Laikun venekunnalle, kävi sääliksi mökillä vuotavan veneen ja toimimattoman perämoottorin kanssa taistellutta Joni & Ilona -kaksikkoa. Merikotkat tarjosivat nähtävää, mutta kalastus alkoi varsin vaisusti ensimmäisen tunnin tuottaessa ihan vain perinteisestä MP-osastoa. Kun lopulta päästiin kuhanjigaajista ruuhkautuneista salmista väljemmille vesille, löydettiin myös muutamia pieniä ahvenia. Aloitin omilla jigeilläni, mutta ilmeisen pian jouduin kipparilta kysymään lainaan tiettyä violetinsävyistä mallia. Ahvenet tuntuivat kelpuuttavan vain tietyn värimaailman. Sinänsä 15-20 cm ahvenet eivät ihan vielä yli 1000 km reissua oikeuttaneet, vaan parempia kaloja oli etsittävä.
Kun vaikeuksista selvinnyt ja vuokraveneen allensa löytänyt toinen venekunta toimitti kuvan metrihauesta (peräti tasan 100 cm kalasta), alkoivat harvat ahventärpit tuntua entistäkin turhauttavammilta. Tepon paikallistuntemus kuitenkin pelasti sen verran, että eräästä niemen kärjestä löydettiin muutamia 300-400g ahvenia, ja niiden myötä ruokakalaämpärikin alkoi saada täytettä. Haukivieheisiin ei tuntunut tapahtumia tulevan ja pienen siirtymän jälkeen tutun kalliopatin luona hermot olivat jo siinä määrin väsyneet, että Prorex XR lähti yllättävän livakasti 28 cm / 140 gramman Snackbaitin perään.. Onneksi Tepon refleksit vielä toimivat ja vapa Abun revovinssikeloineen ehdittiin pelastaa ennen koko hoidon painumista Itämeren hapettomiin liejupohjiin. Joltain aiemmalta reissulta tutut saarenrannat eivät nekään haukitapahtumia antaneet, mutta Teppo kepitti päivän ottijigillä päivän parhaaksi jääneen 35 cm ahvenen.
Illansuussa lopulta löydettiin laaja maatalousvaikutteinen lahti, josta aina varmaan Buster-jerkkiin hampaansa erehtyi upottamaan noin 80 cm hauki. Kalasta kuvan nähtyään potilasosallistuja toivotti Facebook-konsernin viestinvälitysohjelman välityksellä kaiken hyvän lisäksi melkein kalaonnea. Navettalahden jälkeen löydettiin vielä mukava kahden kallion väliin jäänyt lahti, jossa ensin Tepon jigiä ja lopulta Anssin shadia kävi kopauttamassa mysteeriksi jäänyt, ilmeisen ok-kokoinen hauki. Kun pimeän rajalla jigiin ottivat enää alle 20 cm ahvenet, päätettiin lauantain osalta luovuttaa. Tepon saalis koostui pienestä jigihauesta ja noin 40:stä enimmäkseen pienestä ahvenesta. Anssi sai hauen lisäksi kymmenkunta ahventa, ja Jonin & Ilonan venekunnassa jäätiin metrihaukeen.
Eniten kappaleita saanut kalastaja velvoitettiin demokraattisella päätöksellä perkaamaan kalat, ja oivat illallistarpeet yhdeksästä 300-400 g ahvenesta saatiinkin. Fileet maistuivat kylmän päivän päälle hyvältä hieman yksinkertaisemmallakin maustamisella. Saunan ja parin saunajuoman jälkeen unta ei tarvinnut juuri houkutella.
Sunnuntaiaamu kirkastui toivoa täynnä pienessä pakkasessa ja lähes tyynessä kelissä. Ennusteen mukaan kelin piti pysyä jotakuinkin poutaisena ja heikkotuulisena iltaan asti. Tästä rohkaistuneena päätettiin Tepon kanssa seikkailla hieman ulommaksi toiveissa poiketa Saaristomeren kansallispuiston puolellekin. Reippaan ajosiirtymän jälkeen heitettiin mukavan näköistä meritaimenrantaa pumu-Vekkulein ja EV Tuulenkaloin ainoana tuloksena Vekkulin menetys heittosotkuun ja perämoottorin kolhinta kivikoihin. Onneksi tällä kertaa kone ei kuitenkaan ollut päällä ja liikkumiskyky säilytettiin. Parin kilometrin heittämisen jälkeen kokeiltiin vielä erästä matalikkoniemenkärkeä, joka rakkoleväkasvustoineen sai odottamaan tärppiä hetkellä minä hyvänsä. Kun yksisarvista ei kovasta toivomisesta huolimatta kuulunut, päätettiin vaihtaa ns. puolta.
Kun Laikku näytti hyppivän aaltojen mukana 20 cm ja PJ:n päällä valui tuuma vettä, eikä matkasta ollut taitettu kuin 12-15%, kippari teki adaptiivisen ohjausliikkeen kohti vähemmän aallokkoista salmea. Siirtymä tarjosi mahdollisuuden savukalasämpylän evästykseen, ja lopulta saavuttiin salmen suulle, jossa kesällä 40 cm ahven oli ollut moodikala. Paikka lupasi tärpillä, mutta ei antanut mitään. Ympäristö vaikutti kuitenkin selvältä haukihabitaatilta ja vesikin sen verran kirkkaalta, että hauki näkisi jerkkiin myös osua. Läheinen mukava sisälahden suu antoikin haukitärpin, ja pian reilun kilon hauen puikkari päristeli veneen vierellä. Koira tietysti tämän tulkitsi noudettavaksi esineeksi ja selän takaa kuului voimakas molskaus. Väsytys vaihtui 40-kiloisen seisojan kiskomiseksi takaisin veneeseen pelastusliivien nostokahvasta samalla, kun kippari sai huolehtia hauen haaviin.
Tästä matka jatkui märän koiran puistellessa itseään kuivaksi erilaisia seminättejä haukipaikkoja koluten ja muutamia 2-3 kg limapötköjä irroitellen. Ehdin jo hieman ihmetellä Tepon keskittymistä veneen ohjailuun mutta en tokikaan valittanut mahdollisuudesta heittää täydellisellä ammattitaidolla tarjoiltuja haukipaikkoja. Jossain vaiheessa lopulta Tepon jigiinkin iski hurja n. 14 cm ahven, ja molemmat venekunnan jäsenet pääsivät MP-pinteestä. Luvattu poutasää oli tässä vaiheessa vaihtunut jatkuvaan sateeseen ja tuulikin alkoi yltyä joka hetki voimakkaammaksi. Kalatapahtuma oli tarpeen pitämään motivaatiota yllä.
Lopulta päätimme vaihtaa Peimarilta takaisin lähemmäs kalapaikkoja, ja kippari totesi eräässä saaren kärjessä tässä joskus jollakulla olleen ison hauen kiinni. Ehdotin luonnollisesti, että sehän olisi syytä heittää. Mielessäni arvioin läheisen tupsun mukavan näköisesti haukimaamerkiksi, ja Buster-jerkin osuessa kohteeseensa sitä vietiin melkein saman tien. Evällinen ruovikkokrokotiili syöksyi lähes suoraan haaviin; elämyksellisyys 150 g viehesuosituksen vavoissa on jokseenkin heikkoa. Teppo meinasi haukea metrikalaksi, mutta hätäisesti mittasin 95 cm. Naama oli kuulemma sentin päässä mitan kärjestä, mutta mukava n. 6 kg pötikkä kuitenkin, jopa oman reissun jonkinlainen pelastaja. Lähistöt toiset vähintään yhtä hyvän näköiset tupsut eivät äitimammahaukea tarjonneet ja suuntasimme vielä loppuillaksi lauantain ahvenpaikoille. Veneessä kävi muutama 15-20 cm väritön, haalea ja mauton ahven, ja totesimme tämän olleen tässä.
Rannassa oltiin 17:45, ja reissu oli lopullisesti paketissa klo 01:15, kun ruoste vielä piti japaninihmeen kasassa läpi tuulen, tuiskun ja tuiverruksen. Perjantain renkaanvaihto ei mennyt hukkaan, kun Heinolan ja Mikkelin välissä lunta tuprusi taivaan täydeltä ja sitä kertyi tiellekin talvisiksi luonnehdittavat vallit.
Ilonan ja Jonin venekunta onnistui sunnuntaina löytämään joitakin ahvenia ja pienen hauen. Niin se vain on, että hyväkään kalapaikka ei vapakalastuksessa takaa mitään, kun kalat yksinkertaisesti eivät syö. Kuulemma jostakin ruuhkaisesta salmesta oli joku jotakin kuhia saanut, mutta ruuhkakalastus ei näinkään sosiaalista kalastajaa houkuttele. Mieluummin nollat omassa rauhassa kuin jotain säälikaloja porukassa. Samasta syystä kaiken maailman särkipilkkikilpailuissakin saavat käydä ihan muut ihmiset ilman minun aiheuttamaa häiriötä.
Kaikesta huolimatta FLF:n mainiossa porukassa huonokin reissu kääntyy parhain päin! Nyt on jälleen hyvä kerätä taas vuosi urheilumieltä, jotta myös ensi vuonna jaksetaan nojata tuuleen ja liikkua 10-kerroksisten pakkastamineiden kanssa. Kireitä siis kaikille loppusyksyn sesonkeihin ja kiitos reissulaisille empaattisesta seurasta!
